2 vuotta ilmaiseksi – tarjoamme kahden vuoden hoitovastikkeet

Kun ostat N&B-kodin 1.12. mennessä, hyvitämme kahden vuoden hoitovastikkeet. Vaihtoehtoisesti voit valita kymppitonnilla designia, kotisiivouksia, ruokaa tai sähköauto – sinä valitset! Lue lisää eduista.


Uuteen kotiin marraskuussa!

Nopeasti uuteen kotiin: Terassin asunnot valmistuvat tämän hetken arvion mukaan hieman arvioitua aikaisemmin, jo marraskuun loppupuolella. Tee kaupat nyt, niin pääset uuteen kotiin ensimmäisten joukossa.

Asu kaupungissa luonnon ympäröimänä

Metsän, leikkipuiston ja urheilukentän viereen, samaan kortteliin Lehtisaaren Tornin kanssa rakentuva Lehtisaaren Terassi viimeistelee upeasti Papinpöydänkujan korttelin ja on arkkitehtonisesti jatkoa suuren suosion saavuttaneelle Tornille. Terassi muodostaa oman pihapiirinsä ja yhteisönsä sekä omaleimaisen ilmeensä erityispiirteiden – esimerkkinä julkisivun tiilistruktuuri – että kööpenhaminalaistyylisten parvekkeidensa ansiosta. Lehtisaaren Terassin kaksi taloa erottautuvat muusta korttelista omaksi kokonaisuudekseen tonttien välissä sijaitsevan kauniin hulevesien tulvareitin ansiosta.

Lehtisaari, yksi Länsi-Helsingin arvostetuista saarista, on kokonaisuudessaan poikkeuksellinen idylli. Lehtisaaressa yhdistyvät koko Helsingin mittakaavassa ainutlaatuisella tavalla reilun vartin matka keskustaan, luonnonläheisyys, oma rauha ja palvelut.

Schauman Arkkitehtien ja Schauman & Nordgren Architectsin hätkähdyttävän upea arkkitehtuuri, palkitun Masu Planningin maisemasuunnittelu ja yksityiskohtiin ulottuva sisustuksen sekä yleisten tilojen suunnittelu muodostavat tästä Lehtisaarelle rakentuvasta korttelista kokonaisuuden, jollaista harvoin näkee uudisrakennuksessa.

Newil& Baun asiakaslupaus olla markkinoiden vastuullisin ja ympäristöystävällisin toimija toteutuu myös Lehtisaaren Terassissa. Talojen rakentamisen ajan hiilijalanjälki on noin 50 % pienempi kuin tavanomaisin ratkaisun toteutetun vastaavan kerrostalon.

Vapaana valoisia 3-4h perheasuntoja

Lehtisaaren Terassista löytyy monipuolinen kattaus pohjaratkaisuiltaan erinomaisia kolmen ja neljän huoneen kaupunkikoteja (58-111,5m2). Suuret ikkunat ja parvekkeet tuovat valoa ympäri vuoden ja luovat yhteyden Lehtisaaren upeaan luontoon. Tutustu Lehtisaaren Terassin tilaviin kaupunkikoteihin sekä perheasuntoihin ja nappaa omasi.

Katso vapaat asunnot

Sijainti

Papinpöydänkuja 5, Lehtisaari, HELSINKI

Rakennuttaja

Newil & Bau yhteistyössä Samla Asunnot

Asunnot

Kaksi taloa, 30 asuntoa

Arkkitehti

Schauman Arkkitehdit ja Schauman & Nordgren Architects

Maisema-arkkitehti

Malin Blomqvist / Masu Planning

Erityistä

  • yhtiö omistaa kaikki autohallin 27 paikkaa itse, paikat varustettavissa sähköauton latausmahdollisuudella
  • upean sisääntuloaulan lisäksi arkieteinen, jossa kurasuihku ja tilaa vaunuille sekä pyörille
  • yleisissä tiloissa postihuone saapuville lähetyksille
  • yhteiskäyttöauto ja Pelagon yhteiskäyttöpyörät
  • kahden talon 30 huoneistosta 26 kpl perheasuntoja
  • maalämpö, aurinkopaneelit katolla ja sadan vuoden runko
olohuone_pysty2olkkari_newilbau_terassimakuuhuone_newilbau_terassiterassi-olkkari-pysty

Lehtisaaren Terassin alustava aikataulu

Suunnittelu

Asunnot varattavissa 16.5.

Myynti alkaa 25.5.

Rakentaminen alkaa 8.8.

Valmistuminen marraskuu 2023

Lisätietoja

Sisustuskonseptit

Valitse oma sisustustyylisi sisustusarkkitehdin suunnittelemista kokonaisuuksista.

Lue lisää

Arkkitehtuuri ja piha

Lehtisaaren Terassi muodostaa omaleimaisen ilmeen julkisivun tiilistruktuurin ja kööpenhaminalaistyylisten parvekkeidensa ansiosta. Terassista rakentuu perheiden idylli: näiden kahden talon asunnoista 90 % on perheasuntoja.

Lue lisää

Asuinalue

Lehtisaaressa yhdistyy koko Helsingin mittakaavassa ainutlaatuisella tavalla reilun vartin matka keskustaan, luonnonläheisyys, oma rauha ja palvelut.

Lue lisää